Rovaniemellä pelattiin C-poikien SM-sarjan 6c-poolin turnaus 13.2.2016

15.2.2016 / Pekka Mustonen:

Rovaniemellä oli 5 joukkueen turnaus, jossa Kempeleen Lentopallon C1-pojat sijoittuvat toiseksi. Pelit olivat tiukkoja ja lopullinen sijoitus tasapisteissä ratkaistiin eräsuhteiden perusteella. Kempele voitti neljästä pelistään kolme.

Ensimmäisessä pelissä Kempele kohtasi isäntäjoukkueen Napapiirin Palloketut. Kempeleen pojilla oli pelissä ylimääräistä jännitystä ja tuntui että pallo poltteli käsissä. NaPa pelasi virheetöntä peliä eka erässä. Kempele vei kuitenkin erän pistein 25-22. Toisessa erässä Kempele teki paljon omia virheitä ja päästi Napan mukaan peliin. Erässä oli molemmilla monta eräpalloa, pitkä ja jännittävä erä päättyen lopulta NaPalle numeroin 33-31! Viides erä oli Kempeleen lievää hallintaa johon vaikutti omien virheiden väheneminen (15-8). 2-1 voitto Kempeleelle.

Toisessa pelissä oli vastassa Vilppulan Tähti. Kempeleen peli oli tässä aivan jäässä, mikään ei onnistunut. Ensimmäisessä erässä oli vielä taistelua mutta tiukka pitkäksi venähtänyt erä meni Vilppulalle 32-30. Toisessa erässä ei myöskään onnistunut mikään ja tuntui että myös taistelutahto oli poissa. Toinen erä yllätyksellisesti selvin nnumeroin Vilppulalle 25-12. Kempele hävisi tämän pelin omilla virheillä, niitä tuli 28 kpl kahteen erään! Häviö tuli eränumeroin 0-2.

Kahden pelin jälkeen käytiin joukkueena syömässä makaronilaatikkoa ja samalla kaikki pelaajat mietti omaa pelaamistaan. Kolmas peli oli Raision Loimua vastaan. Ruokailun aikana tapahtunut miettiminen oli tehonnut ja Kempeleen pojat olivat tässä pelissä kuin uudestisyntyneet. Peli luisti ja omat virheet saatiin supistettua koko pelissä 13 kpl:een. Selvä voitto pelistä 2-0 pistein 25-20 ja 25-16.

Viimeisessä pelissä vastassa oli Rikala Volley. Peli alkoi hyvin ja eka erässä ei tehty montaa omaa virhettä. Erävoitto selvin lukemin 25-9. Toiseen erään ilmeisesti tuli hyvänolon tunne ja ajateltiin että peli tulee vihellellen. Toisessa erässä Rikala ryhtyi taistelemaan ja vei lopulta jännittävien pallojen jälkeen erän 27-25. Kolmanteen erään Kempele kokosi itsensä ja vei sen selvästi, 15-3. Kempeleelle voitto numeroin 2-1.

Seuraavaksi C-pojilla on Välierät huhtikuun 2. päivä, josta kaksi parasta pääsee neljän joukkueen lohkosta SM-finaaleihin Kuortaneelle. Turnaus osoitti että Kempeleen C1-poikien peli pitää saada vakiintumaan sille hyvälle tasolle jolla pojat osaavat parhaimmillaan pelata. Sillä pelillä on mahdollisuudet SM-mitaleille saakka myöhemmin keväällä Kuortaneen finaaleissa.

KempeLe C1 joukkueessa pelasivat Vili Taskila (P), Niko Anttila (P), Kimi Snellman (YP), Martti Mustonen (YP, KT), Tuomas Hänninen (KT, H), Jani Laasonen (H, YP), Kasperi Ylitolva (KT), Saku Alatalo (YP) ja Veikka Jäntti (YP, KT). Aleksi Hussa (KT, YP) oli sairas eikä voinut osallistua turnaukseen. Päävalmentajana toimii Jani Hänninen, apuvalmentajana Pekka Mustonen ja joukkueen johtajana Pekka Taskila.