C1-tyttöjen viimeinen turnaus tälle kaudelle

25.4.2016 / Jari Bisi

Lauantaina 23.4. käytiin C-tyttöjen viimeinen turnaus. C1-tytöt pelasivat sijoista 29-36.

Turnaus pelattiin Oulussa Linnanmaan liikuntasalissa.

Alun perin oli odotettavissa kauden päätteeksi kolme tasaista ottelua. Jousuun JoenJuJU kuitenkin joutui perumaan tulonsa, joten pelattiin vain kolmen joukkueen kesken, kaksi peliä kullekkin. Vastassa oli tuttu paikallisvastustaja Oulun Kisko ja syksyllä ensimmäisessä turnauksessa kohtaamamme Varkauden NMKY.

Turnauksessa Kisko ja VaNMKY pelasivat ensin tiukan ottelun, jonka Kisko voitti 2-1.

Odottelun jälkeen me pääsimme pelaamaan Kiskoa vastaa. Ensimmäinen erä oli hyvin tasainen parin pisteen eroilla, lopulta erä Kiskolle pistein 23-25. Peli oli molemmin puolin hyvin hermostunutta ja varovaista. Toinen erä oli meiltä sitten ylivarovaista ja vastustaja hyökkäsi terävämmin kuin me. Erä päättyi selkeästi 15-25 vastustajalle. Peli siis Kiskolle 2-0.

Tauolla teipattiin Saran polvet ”takaisin” pelikuntoon. Tässä meillä oli apuna oikea ammattilainen Oulun Ettan miesten joukkueen ex-huoltaja Seppo Heinonen. Polvilumpiopakettia en ole ennen teipannutkaan J

Peli Varkauden NMKYtä vastaan alkoi hyvin, pääsimme hyvään johtoon. Sitten Marialle sattui vahinko pallon kanssa ja nilkka muljahti. Hän jatkoi peliä vielä parin pallon ajan, mutta totesi että nilkka on liian kipeä. Maria otettiin vaihtoon ja jalka ylös sekä jääpussi nilkkaan. Meidän pelin keskittyminen taisi siinä sitten herpaantua, valmentajana en ehtinyt katsoa puolta erää. No se erä hävittiin 25-15. Seppo tuli taas apuun ja ”rutisti” Marian nilkan takaisin kävelykuntoon.

Toiseen erään lähdettiin uudella tempolla. Erä olikin tasainen ja mentiin jatkopalloille, lopulta Varkaus sai viimeiset pisteet 27-25. Tästäkin siis meille tappio 2-0.

Sitkeästi tytöt pelasivat, varsinkin Roosa syöksyi pallon perään ja aina tauolla polvesta teipattiin ”veret piiloon”.

Tässä turnauksessa pelasivat Sara Hilli, Inka Parkkinen, Essi Leinonen, Maria Kaivorinne, Roosa Huttunen, Brita Kinnunen ja Annika Linna. Valmentajana oli Jari Bisi.

Lopputuloksena kaudesta saimme sijan 33. Valtakunnallisesti C-tytöissä pelasi 122 joukkuetta, joten sijoitus oli ihan hyvä.

Lopuksi vielä kiitokset Sepolle avusta!