E-tyttöjen turnauskausi alkoi 13.11.

13.11.2016 / Kati Isometsä

E-tyttöjen turnauskausi alkoi sunnuntaina 13.11.  Kaksi joukkuettamme otteli Kaakkurissa järjestetyssä tiikerisarjan turnauksessa, kaksi osallistui Oulunsalossa järjestettyyn aluesarjan turnaukseen.

Turnauksessa on hyvä mitata omaa oppimista ja nähdä, miten toiset ovat lähteneet asioita rakentamaan. Turnausjännitystä oli paikoin havaittavissa, mutta oli myös äärimmäisen hienoa nähdä, että paljon uutta olemme jo tänä syksynä oppineet. Turnauksiin tuli mukaan useita ensikertalaisia, joille päivä oli varmasti uudenlainen hieno kokemus. Yhden käden iskuja tehtiin jo rohkeasti, pallon perään kirmattiin ja verkkoa nuolevia kiilasyöttöjäkin nähtiin. Välillä matkassa oli onnea ja välillä epäonnea, mutta sellaisiahan pallopelit ovat. Pallo on pyöreä ja joskus se tipahtaa varsin kummasti 🙂

Tästä taas jatkamme kohti seuraava turnausta. Ennen joulua on pienimuotoinen Beach Volley -koulutuskin tulossa, joten paljon kivaa puuhaa on lentopallon ympärillä luvassa.