F-tytöille voitto Rovaniemen Junnuvaskoolista

13.1.2017 / Ulla Rahkola

Kempeleen Lentopallon F-tytöt osallistuivat 7-8.1.2017 Rovaniemellä järjestettyyn ensimmäiseen Junnuvaskooliin. Pelit pelattiin Santasport Lapin Urheiluopiston tiloissa. Turnauksessa vierailivat myös Joulupukki ja Jonne Jääkarhu. Turnaukseen osallistui Kempeleestä kolme F-joukkuetta ja 10 tyttöä. Kaikkiaan F-tytöissä oli mukana 11 joukkuetta, joista loput kahdeksan oli Rovaniemeltä.

Pelit olivat tiukkoja ja niissä nähtiin hienoja onnistumisia. Osa tytöistä pelaa jo toista vuotta, mutta osa on aloittanut lentopalloharrastuksen vasta viime syksynä.

KempeLe Pingviinit voitti sarjan puhtaasti kahdeksalla pelillä 2-0. Joukkueessa pelasivat Peppi Aho, Nella Hakola, Emma Heikkilä ja Inka Kupari. Valmentajana toimi Virpi Kupari ja huoltajina Ulla Rahkola ja Henni Heikkilä. KempeLe Tiikerit saavutti kuudennen sijan joukkueella Satu Alatalo, Iina Mattila ja Sofia Sorvoja. Valmentajana oli Kati Alatalo ja huoltajana Leena Mattila. Kolmannen joukkueen, KempeLe Delfiinit, sijoitus oli yhdeksäs joukkueella Heta Autiola, Nenna Hakola ja Milla Määttä. Valmentajana oli Sami Hakola ja huoltajana Tiina Aarnio. Joukkueiden Kultahippupelaajan palkinnon saivat Peppi Aho, Satu Alatalo ja Milla Määttä. Palkinnon kriteereinä oli reilu peli, tsemppaava pelaaminen ja iloinen mieli. Lauantain pelien jälkeen tutustuimme Rollohalliin ja HopLopiin. Turnaus oli hyvin onnistunut ja järjestelyt pelasivat. Ensi vuonna osallistumme varmasti vielä useammalla joukkueella.