Etusivu

Tervetuloa Kempeleen Lentopallo Ry:n sivuille!

Kempeleen Lentopallo ry on vuonna 2005 perustettu juniorilentopalloon keskittynyt erikoisseura.

Lentopallo on upea harrastus, jossa lapset ja nuoret saavat nauttia mukavasta urheilulajista ja saavat samalla kokea yhdessä saavuttamisen riemua.

Laji on varsin tekninen, mutta seurastamme löytyy kaikille sopiva taso, jolla pääsee mukaan harjoittelemaan ja pelaamaan.

Seuran toiminnassa vanhemmat ja lapset pääsevät kaikki osallistumaan.

Toiminta ajatus

Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaa ja urheilua sekä niihin liittyvä kansalaistoimintaaseuran toiminta-alueella siten, että kaikilla on mahdollisuus harrastaa ja osallistua kunto- ja terveysliikuntaan, kilpa- ja huippu-urheiluun tai näihin liittyvään yhdistystoimintaan edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti.

Seuran tavoitteet

Seurassa toimii osaavia ja motivoituneita valmentajia jokaisessa juniori-ikäryhmässä eli alle kouluikäisistä Tikruista lähtien F, E, D, C, B, A-junioreihin saakka.
Junioripelaajien määrä on vakaa tai kasvava.
Seurassa toteutetaan Suomen Olympiakomitean eettisiä periaatteita ja urheiluyhteisön vastuullisuusohjelmaa ja Reilun pelin periaatteita
Seuran toiminta on laadukasta ja houkuttelee uusia jäseniä ja junioreita.
Seura on taloudellisesti vakaa ja hyvin hoidettu.
Seurassa on tilaa monenlaisilla taidoilla ja tavoitteilla varustetuille jäsenille.
Seura kehittää aktiivisesti omaa toimintaansa sekä mahdollistaa lentopalloon ja urheiluun liittyvää koulutusta valmentajille, toimihenkilöille, junioreille ja jäsenilleen.

Toimintaympäristö

Seuran toiminta tapahtuu pääasiallisesti Kempeleen kunnan alueella. Yhteistyö Oulun alueen muiden lentopalloseurojen kanssa on aktiivista. Seuran joukkueet tukeutuvat myös Oulun, Tyrnävän ja Limingan liikuntasaleihin harjoitusten ja varsinkin turnausten pitoa varten.

Seura on myös aktiivisesti mukana pohjoisen alue toiminnassa ja joukkueissa pelaakin useita pelaajia Oulun seudun ulkopuolelta.

Voidaankin sanoa, että Kempeleen lentopallo Ry on koko Pohjois Suomen lentopalloseura

Kempeleen Lentopallo ry
Evästeiden asetukset

Tämä verkkosivusto käyttää vain vähän evästeitä, sivustollemme kirjautumiseen ja sivustollemme palaavien kommentoijien tunnistamiseen.

Ylläpitäjän tai käyttäjän evästeet asetetaan tietokoneelle, kun hän kirjautuu sivustollemme. Vierailijan eväste asetetaan tietokoneelle, kun hän jättää artikkeliin kommentin. Kun kommentointilomakkeeseen täyttää nimen, sähköpostin ja url-tiedot, ne tallennetaan hänen tietokoneelleen. Näin ei jokaisella kommentointikerralla tarvitse uudelleen täyttää tietoja.

Ylläpitäjän kirjautumiseväste on välttämätön, mutta vierailijan eväste ei ole välttämätön, se kuitenkin parantaa käyttömukavuutta.