E-tytöt Power Cupissa

15.6.2016 / Kati Isometsä

Kempeleen E-tytöt osallistuivat Power Cupiin tänä vuonna kolmen joukkueen voimin. Osalle porukasta tämä oli jo kolmas lentopalloleiri, mutta myös ensikertalaisia oli lähtenyt rohkeasti mukaan.  Olipa kyseessä miten mones leiri tahansa, tapahtuma on jokaiselle osallistujalle varmasti yksi kesän kohokohdista!

Leiriohjelmaan mahtui kolme tiukkaa päivää otteluita niin pelaten, kuin tuomaroidenkin. Neljäntenä päivänä ohjelma onneksi oli jo hieman kevyempi, silloin otteluita oli jokaisella joukkueella vain kaksi. Peleihin lähdettiin aina tosimielellä ja mukana oli isoja tunteita. Kaikki joukkueemme kokivat huumaavaa onnistumisen riemua, mutta joutuivat maistamaan hieman myös pettymyksen karvasta kalkkia. Voitetun pelin jälkeen leveät hymyt valtasivat kasvot ja joskus tappion jälkeen saattoi harmin kyynelkin vierähtää. Erityisen mukavaa oli kuitenkin se, että jokainen joukkueemme päätti turnauksen voittopeliin, joten kotimatkalle lähdettiin varsin iloisin mielin.

Mutta ei työtä ilman huvia! Tiukkojen pelipäivien ohessa pääsimme nauttimaan lähes eturivipaikoilta Sannin keikasta ja discossakin laitettiin jalalla koreasti. Iltaisin unta ei tarvinnut juurikaan houkutella, vaan Onnelin ja Annelin maailmaan uppoutuen nukahdettiin varsin nopeasti.

Ensi vuonna uudestaan!