Tikrut – liikuntakerho

Tikrut - liikuntakerho

Tikrut- ryhmän toiminnan tarkoitus on leikin kautta auttaa lasta hahmottamaan omaa kehoansa, parantaa oman kehon hallintaa, aktivoida lasta purkamaan energiaansa terveellä tavalla sekä oppia aktiivisen toiminnan ohella sosiaalisia taitoja. Harjoitusten tarkoitus on antaa lapselle hyvä pohja liikunnan harrastamiseen tulevaisuudessa.

TIKRUJEN toiminta keväälle 2022 on päättynyt vähäisen ryhmäkoon vuoksi. 

Kempeleen Lentopallo pyrkii järjestämään ryhmätoimintaa jälleen kaudelle 2022-2023. 

Tulevan toimintakauden aikana on tarkoitus pikkuhiljaa tutustua toisiin, oppia sosiaalisia taitoja, hahmottaa ja vahvistaa omia taitoja nopeuden, reaktion, motoriikan alueilla. Korostaen, että jokainen oppii omalla ajallaan, jota ei ole tarvetta verrata toisiinsa. Toimintamme tulee painottumaan palloilun puolelle antaen pohjaa lentopallotaitojen oppimiseen. Myös rytmiikka, tasapaino, kehon keskiviivan ylitys, kestävyys, koordinaatio yms. tulevat saamaan harjoitusta leikin kautta kauden aikana.

Tähtiseura-logo

mobiilinäkymä, tämä teksti ei näy sivulla

Pallo, keiloja ja vanne

Tule mukaan!

Tikrujen toiminta starttaa!

Tikrut (esikouluikäiset) aloittavat toimintansa 2.9. klo 17:00 Linnakankaan salissa.

Tervetuloa tutustumaan!